Ihmisarvo http://anttiolavisalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/133990/all Thu, 13 Jun 2019 08:13:41 +0300 fi Kaiken laskennan alku ja juuri - Millä on väliä? http://mikkomarttila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277272-kaiken-laskennan-alku-ja-juuri-milla-on-valia
Olen ollut aina huono laskentaopissa, josta sisareni voi olla todistajana. Laskentaopin syvin olemus on päätyä yhtälöiden kautta loppulukemaan, joka voidaan kaavalla todistaa, ja siksi laskentaa pidetään ikäänkuin korkeimpana totuutena. Itse opin hyvin äkkiä vihaamaan laskentaa - liekö siksi, että vihasin totuutta?

Toinen vaihtoehto intohimoiselle vihalle laskentaa kohtaan saattoi johtua vain siitä yksinkertaisesta syystä, että laskenta tuotti huomattavia ongelmia minulle. Laskennan hyödyt ennustettavuuden ja vakauden kannalta on kuitenkin kiistattomat siinä vaiheessa, kun asettaa uskonsa niihin lujuuslaskelmiin, joita armas talonsuunnittelija on tehnyt, jotta voi turvallisesti sulkea silmänsä ja herätä aamulla ilman kattoa peittonaan.

Mikään ei herätä yhtä hyvin, kuin mukava, lämmin kupponen kattoa naamasi päällä!

Laskennalle on lukemattomia kohteita, joissa sitä on käytetty tarkkojen ennusteiden luomisessa maan ja taivaan välillä, joilla todistettavasti myös pelastetaan henkiä. Siksi laskentaopin nostaminen keskeisimmäksi opiksi kaikista ei ole suinkaan perusteetonta, mutta mitä se kertoo ihmisestä?

Ihminen syntyy maailmaan täyttämään laskennan tahtoa ja toteuttaa elämäänsä palvellen totuutta, joka lopulta lasketaan tarkasti tasan kaikille laskentaopin opetuslapsille aina ja iankaikkisesti, aamen?

Ihmisessä on toinenkin puoli sikäli, mikäli olen tullut osaksi tätä kaikkeuden totuutta, joka osoittaa outoa tarvetta jakaa muutakin, kuin jäännöslaskelmia näiden elävien keskuudessa - kutsuisinko tätä henkielämän osuudeksi maanpäällä?

Syvä tarve jakaa asioita kanssatallustajiensa kanssa kertoo jotain muuta, kuin laskelmoitua ennakointia elämältä, joka syttyi satunnaisten tapahtumasarjojen yhteydessä. Tämä hengen tarve syntyy tunteista, jotka järjestelmällisesti sivuutetaan ja ohitetaan epäoleellisena osa totuutta, vaikka hengen tarve on oleellinen osa ihmistä. Voidaan siis kysyä: kuinka oleellista oikeudessa, käytöstavoissa ja totuudessa on oikeudenmukaisuudentunne?

Voidaanko ihmisarvolla laskea summa?

Jos olisimme vain laskentaopin varassa, tuskin kauppakaan kävisi, sillä me olemme osa satunnaista elämää, jossa merkityksettömästä tuli osa jotain hyvin merkityksellistä. Esimerkiksi tarkasteltaessa vaikkapa henkilöautojen sisustaa, voidaan havaita kojelaudan muovipintojen usein matkivan ihmisen ihoa. Oletko havainnut?

Se tunne saattaa rakastavaisia yhteen ja se tunne myös heidät erottaa, jos eivät osaa kuunnella ja vaalia toisen tuntemuksia. Se tunne saa hihkumaan jääkiekon maailmanmestaruudesta kotitunnuksen johdosta, vaikka sillä ei ole mitään merkitystä tosielämän kannalta. Se tunne saa riemuitsemaan siitä, että on vain elossa ja toivon mukaan terveenä.

Se tunne yhdistää ja se tunne lopulta erottaa, aina ja iankaikkisesti, niin olkoon.

0 http://mikkomarttila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277272-kaiken-laskennan-alku-ja-juuri-milla-on-valia#comments Ihmisarvo Laskentaoppi Moraali oikeudenmukaisuus Totuus Thu, 13 Jun 2019 05:13:41 +0000 Mikko Marttila http://mikkomarttila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277272-kaiken-laskennan-alku-ja-juuri-milla-on-valia
Haittamamuista - kuka on se pahin http://jukkasalakari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275454-haittamamuista-kuka-on-se-pahin
Viime sunnuntainen artikkeli Hesarissa: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006085406.html herätti huomioni ja sai minut miettimään tuota otsikon aihetta syvemmältikin, olihan haittamaahanmuutto yksi sana jota tuo artikkeli käsitteli.

Halla-ahon luomat sanat, kuten haittamaahanmuutto ja mamu ovat yhä laajemmassa käytössä paitsi perussuomalaisten omissa ympyröissä, myös muualla lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa.  Poliittiseen käyttöön kehitetyt sanat ovat tyypillisesti monitulkintaisia ja juuri siksi vetoavat suuriin ihmismääriin.

Haittamaahanmuutto keksittiin samanlaiseksi kiertoilmaukseksi kuin maahanmuuttokriittisyys.  Puhtaan rasistisen  kielenkäytön sijaan nämä sanat vaikuttavat päällepäin sivistyneemmiltä, vaikka niiden käytössä onkin rasistinen tarkoitusperä.

Halla-aho on määritellyt Suomen uutisissa (https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-suomi-suomalaisten-rakentama-suomalaisille-kuuluva-maa-haittamaahanmuutto-lopetettava/) haittamaahanmuuttoa näin:

"Haittamaahanmuuton Halla-aho määrittelee maahanmuutoksi, joka aiheuttaa nettokustannuksia Suomelle tai turvallisuuteen liittyviä ongelmia.

– Kaikki tietävät, mikä on tällaista maahanmuuttoa. Se on maahanmuuttoa esimerkiksi islamilaisista maista, tämä on tilastollinen tosiasia."

Siis Halla-ahon mukaan lähtökohtaisesti maahanmuutto islamilaisista maista on haittamaahanmuuttoa , mutta varsinaista selitystä miksi näin on, hän ei anna. Kontekstista voi päätellä että hän tarkoittaa islamilaisista maista tapahtuvan maahanmuuton aiheuttavan "nettokustannuksia Suomelle tai turvallisuuteen liittyviä ongelmia".  Suoraan islamilaisten maiden asukkaiden, muslimien leimaaminen olisi rasistista, mutta Halla-aho pyrkii samaan valitsemansa kiertoilmauksen avulla, välttäen suorat rasistiset ilmaukset.

Mikä siis tekee meistä maahanmuuttajista haittamamuja?  Halla-aho on itse yrittänyt selvittää näkemyksiään scriptassaaan, mm. kirjoituksessaan Ihmisarvosta (http://www.halla-aho.com/scripta/ihmisarvosta.html).

"Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä. Maanviljelijä, syötävien eläinten kasvattaja ja rakennusinsinööri ovat arvokkaampia kuin muut, koska ilman heitä yhteisö kuolisi nälkään ja kylmään. Toisaalta he selviytyisivät hengissä, vaikka kaikki muu osaaminen poistettaisiin. Asetta käyttävä yksilö on seuraavaksi arvokkain, koska hän suojelee ruokalaaria ja asumusta pedoilta ja vihollisilta sekä estää yhteisön jäseniä toteuttamasta primitiivisempiä viettejään ja tuhoamasta toisiaan."

Jotenkin olisin luullut että islamilaisista maista on Suomeen muuttanut myös näitä Halla-ahon peräänkuuluttamia maanviljelijöitä, syötävien eläinten kasvattajia ja asetta käyttäviä yksilöitä, jotka siis ovat Halla-ahon instrumentaaliarvoasteikossa  korkealla.  Eli onko haittamaahanmuutto sittenkään sitä mitä Halla-aho toisaalta väittää?

Samassa kirjoituksessaan Halla-aho jatkaa: "Taiteilijat, papit ja poliitikot ovat pääsääntöisesti turhia. Yhteisö selviäisi toiminnoistaan mainiosti ilman heitä ja kaikki heidän toimintonsa ovat mahdollisia vain muiden ryhmien toiminnan ansiosta. Varsinkin taiteilijoita vaivaa yleisesti katkeruus tiedettä kohtaan, mutta yhtäkään taulua ei maalattaisi ilman kemianteollisuutta, joka on soveltavaa luonnontiedettä. Näiden ammattikuntien turhuutta muulle yhteisölle ilmentää mm. se, että ne elävät muun yhteisön almujen varassa (kutsutaan valtionavuksi)."  Kun ajatellaan esimerkiksi Edelfeltin, Schjerfbeckin ja Gallen-Kallelan merkitystä suomalaisen itsetunnon ja Suomen maineen  kehittämisessä, voi alkaa epäillä voimakkaamminkin tuota instrumentaaliarvon järkevyyttä.

Jos haittamaahanmuuton taas määritellään koostuvan yksilöistä, jotka aiheuttavat haittaa yhteiskunnalle, voidaan ehkä löytää selitys tuolle sanalle.

Adolf Hitler oli aikoinaan Itävallasta tullut maahanmuuttaja, jonka voi tosiaan todeta olleen haitaksi Saksalle viimeistään Toisen Maailmansodan aikoihin.  Saksa tarvitsi apua pitkään ennen kuin se nousi sodan raunioista.

Kuka sitten olisi Suomen historiassa se kaikkein pahin haittamamu?  Mielestäni tuo "instrumentaalinen arvo" jonka Halla-aho mainitsi, on kovin lyhytnäköinen mittari, sillä vuosikymmenten kuluessa tietyt ammatit ja taidot menettävät merkitystään ja uudet tulevat tilalle.  Esimerkiksi "syötävien eläinten kasvattaja" joka on tottunut kasvattamaan lehmiä, voi olla tulevaisuudessa vähemmän arvokas kun kuluttajamieltymykset siirtyvät kasvisten suuntaan.

Jos maahanmuuttajasta aiheutuvia haittoja pitää yleensäkään tarkastella (tämä voisi olla aihe toiseen blogiin), se täytyy mielestäni tehdä historiallisessa kontekstissa, kuten esim. Hitlerin tapauksessa.  Hitleriähän ei alkuun katsottu lainkaan haitalliseksi, päinvastoin!

Steven Elopia pidettiin alkuun myös Nokian pelastajana mutta hänen johdollaan tehdyt päätökset johtivat sitten matkapuhelinbisneksen alasajoon ja ihmisten työttömyyteen.

Suomessa suurinta tuhoa maahanmuuttajista on mielestäni aiheuttanut (osittain tahtomattaan) J.V. Snellman.  Hänen luomansa markka ja sen aiheuttamat ongelmat ovat olleet Suomelle suuri rasite.  Esimerkiksi 1860-luvun lopun nälkävuosien aikoihin ei Snellman sallinut Suomen ostavan lainaksi viljaa ulkomailta vaikka tämä olisi pelastanut tuhansia, kenties kymmeniä tuhansia ihmisiä jotka sitten kuolivat nälkään.  Toinen esimerkki on sitten 1990-luvulta jolloin markan devalvaatio aiheutti suuren määrän konkursseja ja teki monesta ihmisestä köyhän.

Kuulisin mielelläni asiallisia kommentteja tästä Suomen haittamamu-valinnastani.

0

45 http://jukkasalakari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275454-haittamamuista-kuka-on-se-pahin#comments Globaaliyhteiskunta Haittamaahanmuutto Ihmisarvo Perussuomalaiset Fri, 03 May 2019 18:43:16 +0000 Jukka Salakari http://jukkasalakari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275454-haittamamuista-kuka-on-se-pahin
Ilmastoahdistuksesta ajatusten kirkkauteen http://jyriastokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274967-ilmastoahdistuksesta-ajatusten-kirkkauteen
Jokainen suomalainen on vihreä

Kun podin omaa ilmastoahdistusta polttaessa risuja ja ruusuja mökin pihalla, aloin miettiä mihin tarvitsemme ”ympäristöpuoluetta” ja ”tasa-arvopuoluetta”. Kumpikaan näistä ei ole sitä mitä etiketissä lukee vaan antavat väärän kuvan omasta politiikastaan. Vihreät ovat pitkään olleet isojen kaupunkien kaupunginvaltuustoissa, sieltä käsin tuominneet jokaista teollisuusprojektia mikä ei liity sähköautoiluun. Isoin näistä on tietysti Helsinki, jonka pinkkivihreän vaakunan värit voitaisiin korvata kuvalla jättimäisestä hiilikasasta ja lumikolasta. Miksei kaupungit joissa on suuri vihervasemmisto, pidä huolta kaupungin vaikutuksesta ympäristöön vaan meluavat turhasta patriarkaatista ja sortavista rakenteista? Eduskunnassa nämä samat puolueet ajavat lisää rajoitteita ja veroja jolloin Suomalainen valmiiksi puhdas teollisuus ulkoistetaan maihin, joissa luonto on kaatopaikka ja ihmisoikeudet karu vitsi. Ihmiset jaetaan ryhmiin ja vertaillaan mitä erikoisoikeuksia toisilla on ilman että otetaan vastuuta huomioon.

Suomi on aina ollut luontoystävällinen sekä tasa-arvoinen maa, ja tulee aina olemaan. Olemme hyvin heterogeenisiä siinä, miten kunnioitamme luontoa, eläimiä ja toisiamme. Tietysti jokaisessa ryhmässä on poikkeavia ja pahoja yksilöitä, mutta nämä ovat vain pieni ryhmä. Suomalaiset ovat shokissa mennessään ulkomaille, miten monessa maassa heitetään roskat suoraan mereen, huuhtoutumaan jäteriutalle tai Laatokan rannoille. Mieliimme ei voi mahtua se, miten jotkut käyttävät meille pyhää luontoa nopean rahan saamiseksi. Eläimet tapetaan ja puut kaadetaan, meillä sellaisesta ei ole enää jälkeäkään. Viime vuonna pelkkä kuva pöllönpojasta kannon päällä aiheutti mylläkän. Suomi on yksi puustollisimmista maista Euroopassa, muut ovat hakanneet ja tuhonneet omansa aika päiviä sitten. Silti piipertäjät ovat kahlitsemassa itseään puihin, kun vain sähköautoillaan kerkeävät. Suomessa on metsänkasvatus säännöstelty niin hyvin, että tulevaisuudessakin nautimme laajoista puuvarannoistamme.

Luontoon kuuluu myös eläimet. Suomelaiset metsästävät ja juhlimme saalista peijaisilla. Ennen annoimme karhullekin morsiamen, ettei metsämatin tulisi yksin vaeltaa alisissa. Otso on pitänyt sijansa sielussa ja sydämessä, ehkä osa sitä vanhaa asuu vielä sisällämme. Toisin on Kiinassa, tuolla raakalaisten ja poppamiespatojen maassa. Ei voi ymmärtää miten sairasta on imeä kahlituilta karhuilta sappinestettä vain siksi että jonkun lemmenpamppu on löystynyt vuosien jälkeen. Karhut survotaan pieneen häkkiin, jotteivat pääse tappamaan itseään tai vapauttamaan verellä, toisia orjuuttakin pahemmasta kohtalosta, olla sappinestettä luovuttava lihasta valmistettu trippipurkki. Toisin on merillä, jossa miljoonittain haikaloja riisutaan selkäevistään, otetaan rustonpala puukolla vuollen. Heitetään vajoamaan mustaan loukkoon hautaan. Tämäkin vain siksi että saadaan maistumatonta keittoa siitä korkeasti maksavilla. Esimerkkejä voisi jatkaa niin tiikereistä, sarvikuonoista kuin kyyhkysten pesistä. Näihin ympäristörikollisiin ja luontobarbaareihin verrattuna olemme druidimaisessa yhteydessä omaan maahamme, emmekä mitään saastuttavia persereikiä kuten toiset haluavat meidän näyttävän.

Miten kansakunta kohtelee alhaisintaan ja haavoittuvaisintaan kertoo enemmän kuin mikään muu. Me olemme vuosisadassa rakentaneet lintukodon jossa ei tarvitse sontia tielle, nukkua pahvilaatikossa tai syödä jätelavalta. Kun työoloja verrataan muutamaa maata vasten, voimme olla onnellisia, että teemme työtä Suomessa. Sanotaan mitä tahansa kilpailukykysopimuksesta tai aktiivimallista olemme kuin luojan taskussa verrattuna niihin maihin josta ostamme tuotantomme. Kiinan kännykkätehtaat ovat kuolemanleirejä joissa jopa itsemurha pitää estää suojaverkoin. Suomessa minkeilläkin on paremmat oltavat. Viemme elektroniikkaromun Intiaan jossa lapset kaluavat vanhoista kännyköistämme jalometallit, samalla impaten litiumhöyryt alikehittyneisiin keuhkoihinsa. Ei näissä maissa tarvitse välittää kuinka kauan työntekijä elää, kun uusi on valmiina työntämään ruhon edestään etsiessä vanhaa banaanipuhelinta.

Suomi on aina ollut luontoystävällinen sekä tasa-arvoinen maa, ja tulee aina olemaan. Suomi, Hyperborea.

1 http://jyriastokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274967-ilmastoahdistuksesta-ajatusten-kirkkauteen#comments Aktiivimalli Ihmisarvo Ihmisen luontosuhde Kiky Tue, 23 Apr 2019 22:33:50 +0000 Jyri Astokari http://jyriastokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274967-ilmastoahdistuksesta-ajatusten-kirkkauteen
Ihmisarvo on jakamaton http://laurakorpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274927-ihmisarvo-on-jakamaton
Jo muutaman vuoden olen höristellyt korviani pääpoliitikkojen käyttäessä itselleni uutta sanontaa ”jakamaton ihmisarvo” tai ”ihmisarvo on jakamaton”. Olen mielessäni ajatellut, että taas jokin käännöskukkanen kuten ”tiekartta”, jota käytetään ymmärrettävän kotoperäisen sanan ”suunnitelma”, ”askelmerkit” tai ”etenemisjärjestys” sijaan.

”Ihmisarvo on jakamaton”. Ihmisarvon ymmärrän, mutta mitä on ”jakamaton” tässä kohtaa? Lakikielessä ”jakamaton” tarkoittaa yleensä jotain, jota ei vielä sillä hetkellä ole jaettu, mutta joka lakimiehen tai maanmittausinsinöörin avulla kyllä saadaan jaetuksi.

Huomattavasti ymmärrettävämpi itselleni olisi ollut esimerkiksi ”ihmisarvo on loukkaamaton” tai ”ihmisarvo on kiistaton”. Tätä ei kuitenkaan tarkoiteta, vaan jotain muuta.

Kiinnostuin asiasta sen verran, että yritin selvittää, mistä on kyse. Tämän olen tähän mennessä saanut selville: ihmisoikeuksien eri osa-alueet ovat keskinäisessä riippuvuussuhteessa ja yhteen osa-alueeseen kohdistuva loukkaus heikentää muitakin osa-alueita.

I rest my case.

26 http://laurakorpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274927-ihmisarvo-on-jakamaton#comments Ihmisarvo Ihmisoikeudet Politiikka Tue, 23 Apr 2019 04:03:17 +0000 Laura Korpinen http://laurakorpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274927-ihmisarvo-on-jakamaton
Perussuomalaisille jokaisen ihmisarvo on jakamaton http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274790-perussuomalaisille-jokaisen-ihmisarvo-on-jakamaton
Pääsiäinen on aikaa, jolloin muistellaan viattoman Ihmisen Pojan tuomitsemista ja sitä, että elämä lopuksi voittaa kuoleman.

Siinä on hyvä ja jakamaton arvo: elämä voittaa ja valo kukistaa pimeän.

Näiden ikuisien arvojen pääsiäispohdistelun lisäksi Suomessakin kiistellään nyt hallitusarvoista.

SDP:n joidenkin edustajien mukaan ihmisarvo on ”jakamaton” ja siksi PS:n kanssa ei voi tehdä hallitusta.

Monet siellä haluaisivat muodostaa ”hyve-hallituksen”.

PS:n linja – moraalinen ja järkevä

Minun oman vakaumukseni mukaan ajatuksen ihmisarvoista voisi vaikka kiteyttää siihen, että jokainen ihminen on Kristuksen kärsimysten lunastama.

Usko tasa-arvoon ja ihmisyyteen on itsestään selvä asia. Kaikki suomalaiset - joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta - ovat tätä mieltä.

Perussuomalaiset ajattelevat näin. Jokaisella on ihmisarvo.

Se on meidän puolueellamme ”tehdas-asetuksissa”.

Ei järjetöntä maahanmuuttopolitiikkaa

Se mitä me emme ymmärrä, on järjetön ja moraaliton maahanmuutto. Perussuomalaisista on käsittämätöntä, että meidän linjamme rajalla on lepsumpi kuin Tanskan tai Ruotsin.

Suomen nykyinen maahanmuuttopolitiikka on myös moraaliton siinä mielessä, että me emme oikeasti ratkaise näiden maiden poliittisia ongelmia vaan ainoastaan tuomme ne tänne.

Haittamassamaahanmuutto – moraaliton juttu

Siteeraan tässä juuri haastattelemaani (Alfa-tv/Dosentti) entistä kansanedustajaa Eero Paloheimoa, jonka mielestä vihreillä on täysin väärä asenne massamaahanmuuttoon.

Tämä mies, jota vihreät saavat kiittää siitä, että heistä edes tuli puolue on sitä mieltä, että rajojen aukaisu ei ratkaise globaaleja ongelmia lähtömaissa. Päinvastoin me saamme tänne heidän ongelmansa.

Tutkimusten mukaan suomalaisten ylivoimainen enemmistö on tässä asiassa samaa mieltä Eero Paloheimon ja perussuomalaisten kanssa. Siinä ei ole mitään järkeä. Se on järjetöntä!

Ihmiset eivät ymmärrä sitä, että me tuemme kansainvälisiä ihmiskaupparikollisia emmekä noudata Dublinin sopimusta. Se on vähän sama asia, jos jonkun kansalaisen olohuoneeseen tuppaisi neljä tervettä miestä, jotka vaatisivat elätystä ja ruokaa pöytään. Ja että vallanpitäjä vaatisi, että kotimaisen perheen pitää säästää ruuassa siksi että nämä tulijat saisivat mersun.

Kuten eräs Punaisen Ristin suomalainen työntekijä kertoi minulle vuonna 2015, ”nämä tulijat eivät muistuta olleenkaan niitä ihmisiä, jotka olen nähnyt kansainvälisillä pakolaisleireillä”.

Maahanmuutto hyödyttää – rikollisia ja koijareita?

Ne, jotka haluavat tänne näitä ihmisiä, ovat enimmäkseen niitä, jotka ajattelevat hyötyä näistä tulijoista.

Joko niin, että jotkut tarjoavat heille kovalla hinnalla ja valtion taskusta palveluja ja asuntoja. Tai niin, että nämä ihmiset orjuutetaan tekemään työtä matalilla tai olemattomilla palkoilla.

Jos seuraamme rahan liikkeitä näemme, että ensi kädessä nämä tänne turvapaikkashoppailemaan tulleet ihmiset hyödyttävät ihmissalakuljettajia ja sen jälkeen koijariliikemiehiä, jotka käärivät rahat.

Se, joka pulittaa tämän samban on suomalainen veronmaksaja

Suomen kansa on tämän farisealaisen näytelmän maksumies.

Palaan vielä hallituskeskusteluihin ja arvoihin.

Toivottavasti hallituskeskusteluissa ei lyödä vanhurskaasti rintoihin ja rukoilla kuin Raamatun fariseus. ” Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani.” (Luuk. 18:10-14).

Fariseukset olivat aikansa hyviksiä. Heillä oli arvot kohdallaan mutta ne olivat kovin selektiivisiä.

Pääsiäisen sanoma sopii arvojen pohdintaan

Keskustelua arvoista pitäisi käydä aivan pohjamutia myöten.

Se, että vanhukset lojuvat Espericaressa tai muiden yksityisissä hoitokodeissa - vanhoissa vaipoissa ja kurjissa oloissa - ei ole ilmeisesti moraalitonta. Se, että nämä hoivafirmat maksavat vaalitukea ehdokkaille ei riko kenenkään eettisiä arvoja. Samoin se, että ay-rahoja voidaan käyttää tavalliseen kiinteistökeinotteluun verovapaasti ei ole ollenkaan tekopyhää. Se, että vanhusten työeläkerahat makaavat yli 100 miljardin arvoisina eivätkä hyödytä tavallista eläkeläistä ei ahdista.

Pahimmillaan tällaisilla valinnaisilla arvoilla ratsasteleva uusi hyve-hallitus aikoo löyhentää ja leventää tietä syvältä etelästä Suomeen.

Se aikoo myös omaksua meille GCM-sopimuksen mukaiset instituutiot. Tämän lisäksi meille on tulossa uudet lanseeratut ”ympäristöhaittaverot” (Sitran verouudistus), joita muuten mainostetaan ihan samalla tavalla kuin demareiden 1980-luvun verouudistusta ”verotus kevenee”. Ja samalla eläkeläisten, työttömien ja sairaitten köyhtyminen jatkuu ja etenee.

Hyve-hallituksen onnellisesti hymyillessä: ”onhan meillä jakamattomat ihmisarvot!”

Arto Luukkanen

Varakansanedustaja (Uusimaa).

60 http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274790-perussuomalaisille-jokaisen-ihmisarvo-on-jakamaton#comments Hallitusneuvottelut 2019 Ihmisarvo Fri, 19 Apr 2019 15:09:59 +0000 Arto Luukkanen http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274790-perussuomalaisille-jokaisen-ihmisarvo-on-jakamaton
Transihmisten ihmisarvo ei ole mielipidekysymys – Lopettakaa vihakampanjanne! http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272056-transihmisten-ihmisarvo-ei-ole-mielipidekysymys-lopettakaa-vihakampanjanne
Kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokas Susanna Koivulan eilisessä US Puheenvuoron kirjoituksessa ovat jälleen kerran hyökkäyksen kohteena transihmiset. Tällä kerralla Koivula halventaa yksityishenkilöä ja hänen perhettään tehden maalitauluksi näiden yksityisyyden. Tätä ei oikeuta se, että henkilö on antanut haastattelun Iltalehdelle. Ei lehdelle annettu haastattelu tee kenestäkään julkisuuden henkilöä. Toisaalta jokaisella on yksityinen elämä, jota suojaavat ulkopuolisten loukkauksilta lait.

Mitä tulee jokaiseen transihmiseen, heidän ihmisarvonsa ei ole mikään mielipidekysymys. Tämä kannattaa muistaa.

17 http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272056-transihmisten-ihmisarvo-ei-ole-mielipidekysymys-lopettakaa-vihakampanjanne#comments Ihmisarvo Kristillisdemokraatit Susanna Koivula Transfobia Tue, 19 Mar 2019 17:58:16 +0000 Vesa-Matti Louekoski http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272056-transihmisten-ihmisarvo-ei-ole-mielipidekysymys-lopettakaa-vihakampanjanne
Kainuussa ei välitetä ihmisistä, eikä laista http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268150-kainuussa-ei-valiteta-ihmisista-eika-laista
Valitettavaa, että Kainuussa ollaan välinpitämätömiä ihmisten oikeuksista ja kansanterveydestä,laista.

Kyse on suonensisäisten huumeiden käyttäjien oikeuksista ja myös tartuntatautilain noudattamisesta. Kainuun päättäjät, virkamiehet ovat kujalla ja pallottelevat vastuuta toisilleen.

Yleisesti tiedetään että huumeruiskujen/neulojen vaihto säästää verorahoja ja estää tehokkaasti tartuntatautien leviämistä. Laki velvoittaa ruiskujen vaihtopisteiden olemisen.

Kainuussa vähät välitetään.

Jos kyseessä olisi muut kuin huumeiden käyttäjät asialle olisi tehty jo jotain.

Helvetin törkeää piittaamattomuutta kanssa ihmisiä kohtaan.

Ylen juttuja aiheesta

Tästä on kyse

Kainuussa ei ole lakiasetuksen vaatimia neulan vaihtopisteitä huumeidenkäyttäjille.

Kun Ylen toimittaja alkoi selvittämään syytä, kukaan ei tuntunut tietävän kenen vastuulla asia on.

Valvova viranomainen eli Aluehallintovirasto ei ole puuttunut asiaan, koska ei ole tiennyt, ettei asia ole hoidossa.

Neulanvaihtopisteitä suunnittellaan nyt Kainuuseen.

https://yle.fi/uutiset/3-10597485

"Kainuussa ei ole yhtäkään paikkaa, missä huumeidenkäyttäjä voi saada ilmaiseksi puhtaita neuloja, vaikka laki sitä vaatii.

Hoidon piirissä olevat saavat huumeidenkäyttäjät saavat terveysneuvontaa ja ohjausta, mutta hoitoon ei kuulu käyttövälineiden vaihtaminen. Väineiden vaihtamisella ehkäistään muun muassa HIV:n ja C- hepatiitin tarttuminen."

https://yle.fi/uutiset/3-10600446

Aiheeseen liittyvä ohjelma tältä päivältä.

Juuso Pekkinen | Huumekuolemat Suomessa – syyt ja ihmiset numeroiden takana

https://areena.yle.fi/1-50038273

0

Valitettavaa, että Kainuussa ollaan välinpitämätömiä ihmisten oikeuksista ja kansanterveydestä,laista.

Kyse on suonensisäisten huumeiden käyttäjien oikeuksista ja myös tartuntatautilain noudattamisesta. Kainuun päättäjät, virkamiehet ovat kujalla ja pallottelevat vastuuta toisilleen.

Yleisesti tiedetään että huumeruiskujen/neulojen vaihto säästää verorahoja ja estää tehokkaasti tartuntatautien leviämistä. Laki velvoittaa ruiskujen vaihtopisteiden olemisen.

Kainuussa vähät välitetään.

Jos kyseessä olisi muut kuin huumeiden käyttäjät asialle olisi tehty jo jotain.

Helvetin törkeää piittaamattomuutta kanssa ihmisiä kohtaan.

Ylen juttuja aiheesta

Tästä on kyse

• Kainuussa ei ole lakiasetuksen vaatimia neulan vaihtopisteitä huumeidenkäyttäjille.
• Kun Ylen toimittaja alkoi selvittämään syytä, kukaan ei tuntunut tietävän kenen vastuulla asia on.
• Valvova viranomainen eli Aluehallintovirasto ei ole puuttunut asiaan, koska ei ole tiennyt, ettei asia ole hoidossa.
• Neulanvaihtopisteitä suunnittellaan nyt Kainuuseen.

https://yle.fi/uutiset/3-10597485

"Kainuussa ei ole yhtäkään paikkaa, missä huumeidenkäyttäjä voi saada ilmaiseksi puhtaita neuloja, vaikka laki sitä vaatii.

Hoidon piirissä olevat saavat huumeidenkäyttäjät saavat terveysneuvontaa ja ohjausta, mutta hoitoon ei kuulu käyttövälineiden vaihtaminen. Väineiden vaihtamisella ehkäistään muun muassa HIV:n ja C- hepatiitin tarttuminen."

https://yle.fi/uutiset/3-10600446

Aiheeseen liittyvä ohjelma tältä päivältä.

Juuso Pekkinen | Huumekuolemat Suomessa – syyt ja ihmiset numeroiden takana

https://areena.yle.fi/1-50038273

13 http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268150-kainuussa-ei-valiteta-ihmisista-eika-laista#comments Huumeet Ihmisarvo Neulojen vaihtopiste Mon, 21 Jan 2019 17:17:49 +0000 Teppo Syvärilä http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268150-kainuussa-ei-valiteta-ihmisista-eika-laista
Kohtele samalla kunnioituksella talonmiestä ja toimitusjohtajaa http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264702-kohtele-samalla-kunnioituksella-talonmiesta-ja-toimitusjohtajaa
"I was raised to treat the janitor with the same respect as the CEO." Tähän hienon brittinäyttelijän Tom Hardyn lausumaan törmäsin Facebookissa. Minut kasvatettiin kohtelemaan talonmiestä samalla kunnioituksella kuin toimitusjohtajaa. Tämä lämmitti idealistista puolta itsessäni ja sai miettimään nykymaailman menoa. Mihin olemme menossa tällaisten kauniiden periaatteiden ja arvojen kohdalla?

Ei pidä ymmärtää väärin - tottakai menestyminen ansaitsee myös arvostusta. Kuitenkin se on vain osa ihmisyydestä ja vaikkapa keinot siihen vaihtelevat paljon. Mainiossa Jim Collinsin kirjassa Good to great kerrotaan pitkällä aikajaksolla menestyneiden yritysten toimitusjohtajista seuraavaa:

"Level 5 leaders attribute much of their success to good luck, rather than personal greatness."

He tunnustavat, että onnella on ollut merkittävä osuus menestykseen eikä kyse ole vain omasta erinomaisuudesta. Laaja tutkimus myös paljasti kuinka näiden pitkällä aikavälillä menestyneiden yritysten johtajat olivat ennemminkin vaatimattomia ja vähätteleviä roolistaan. Heitä kuvataan kirjassa ennemmin työhevosina kuin näyttelyhevosina. Suuren egon omaavien yritykset Collinsin tutkimuksen mukaan ennemmin lopulta alisuoriutuvat kuin menestyivät. Tärkeä huomata, että näin tapahtuu nimenomaan pitemmällä tarkasteluajalla.

Jos haluat tietää kuinka yrityksessäsi ihmisiä kohdellaan, niin kysy vastaanoonoton työntekijöiltä tai siivoojilta

Muistan loppuelämäni keskustelun, jonka kävin pääkonttorin aulatyöntekijöiden kanssa lähtopäivänä tuosta suurehkosta yrityksestä. Käydessäni kiittämässä heitä kaikesta hyvästä palvelusta neuvotteluhuoneiden ja erilaisten järjestelyjen kanssa vuosien varrella totesi toinen heistä minulle: "Voi, miksi kaikki hyvät lähtevät." Se kosketti - olen onnistunut kohtaamisissani ja muistanut antaa kiitostakin.

Keskustelimme asioista jonkin aikaa. Pääkonttorin aula oli paikka, jossa vastaanotettiin vieraita ja siellä oli lukuisia neuvotteluhuoneita kumppaneiden ja vieraiden tapaamisia varten.  Aulahenkilökunta hoiti erilaiset tarvittavat järjestelyt niitä varten. Aulapalvelut ostettiin alihankintana eräältä yritykseltä eli he eivät olleet saman yrityksen palkkalistoilla.

Sain selville, että he kohtaavat hyvin erilaista kohtelua eri ihmisiltä. Paljon heistä on ystävällisiä ja mukavia, mutta valitettavasti he  saavat myös paljon ala-arvoista kohtelua osakseen. Joillekin johtajille ja päälliköille he ovat  kuin ilmaa ja saavat aivan kohtuutontakin palautetta, jos jotain menee pieleen. Kiitosta taas harvemmin muistaa kukaan antaa, kun asiat menevät kuten pitää.

Moni tehtävä yrityksessä ja yhteiskunnassa on tärkeä ollen samalla näkymätön ennen kuin jotain menee pieleen tai se loppuu. Siivous on tästä hyvä esimerkki.

Menestys tai vauraus ei ole ihmisen hyvyyden mitta

Harvoin me tiedämme tarinaa ja vaikuttavia tekijöitä kohtaamamme ihmisen taustalla. Luonnollisissa kohtaamisissa näin on ja vielä korostuneemmin somemaailmassa. Erilaiset leimakirveet viuhuvat ja stereotypioita jaksetaan viljellä yhä enenevässä määrin. Työttömien kohtelu viime vuosina on mielestäni yksi esimerkki tästä.

Yhtä lailla vauraus tai korkea asema ei määritä ihmistä. Emme voi häntä laittaa sen perusteella johonkin lokeroon. Rikkaus ei tee jostain riistäjäkapitalistia eikä puolestaan työttömyys tee jostain epäonnistujaa. Ihmisyydessä on kyse niin paljosta muusta.

Hardyn lausuma sai miettimään tapojani kohdata ihmisiä. Oma kotikasvatukseni on ollut samankaltainen ja koitan oppia paremmaksi valitsemallani tiellä.

Kunnioittava kohtelu ja vaikkapa hymy kohdatessa erilaisia ihmisiä ei maksa mitään ja tuottaa paljon iloa. Monelle harmaan arjen puurtajalle sen merkitys voi olla suuri. Jos vaikkapa konttorin siivooja on ollut sinulle työkiireissäsi näkymätön, niin kokeile suoda hetki kiitokselle ja hymylle.

Tällaista idealistista hömppää tällä kertaa - mukavaa sunnuntaita!

PS. Ja joo, talonmiehet on nykyään vähissä, mutta pysyin uskollisena Hardyn lausumalle...

Tällaista idealistista hömppää tällä kertaa - mukavaa sunnuntaita! smiley

PS. Ja joo, talonmiehet on nykyään vähissä, mutta pysyin uskollisena Hardyn lausumalle...

29 http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264702-kohtele-samalla-kunnioituksella-talonmiesta-ja-toimitusjohtajaa#comments Auktoriteetiusko Eriarvoisuus Ihmisarvo Kunnioitus Ystävällisyys Sun, 25 Nov 2018 12:29:21 +0000 Niko Kaistakorpi http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264702-kohtele-samalla-kunnioituksella-talonmiesta-ja-toimitusjohtajaa
Vanhuksen on vaikea ottaa apua, syyttää päättäjä syytöntä http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263408-vanhuksen-on-vaikea-ottaa-apua-syyttaa-paattaja-syytonta
Syypää ei ole sekään minulle rakas vanhus, joka oli vuodet lääkintälottana pahimmilla rintamilla eikä silti suostunut 90-vuotiaana vastaanottamaan viranomaisilta jeesausta,

joka lapsesta asti auttoi pyytämättä jokaista kohdalle sattuvaa,

joka kunnioitti ja kohteli rakasten jokaista,

joka kertoi ihailleensa ja auttaneensa lapsesta asti vanhuksia,

joka hoiti vanhempansa kotona loppuun asti, vaikka kävi päivisin raskaassa työssä,

joka nukkui isänsä apuna toisessa hetekan puoliskossa voidakseen hoitaa öisinkin isäänsä, keuhkosyövän uhria,

joka yritti tukahduttaa viimeistäkin verensyöksyä, sitä johon isä sitten tukehtui,

joka hoiti nurkumatta puolisonsa loppuun saakka vaikka oli itse monisairas vanhus.

Hänen moraalillaan ei olisi pakotettu hauraita vanhuksia jonottamaan kaupungin toisella puolen pakkasessa toista tuntia pakkasessa rokotetta, joka sitten loppui,

maristu julkisesti työn raskaudesta,

nöyryytetty ja ohjastettu vanhuksia,

levitetty somessa päivittäin useita pilakuvia vanhuksista rumina, ilkeinä, liian lihavina, liian laihoina, vanhanaikaisina, mauttomasti pukeutuvina, ahneina, kiusankappaleina,

ylläpidetty ns. lääkärin etiikkaa, vaan hänellä olevaa lotan ja omaishoitajan etiikkaa.

Hän oli oppinut kunnioittamaan ja rakastamaan vanhaa,

kantamaan tämän kassia,

taluttamaan kadun yli,

viemään ruokaa,

kysymään miten voi auttaa,

tekemään työnsä kiitollisena siitä,

rintaleikkauksen jälkeen tulemaan päivittäin töihin 1½ tuntia aiemmin kuin muut jotta ehti tehdä hommansa, johon kuului myös kansioitten kurkottelua,

olemaan neuvomatta ja väheksymättä ainoaakaan,

kohtelemaan jokaista samoin välittämättä kenenkään asemasta, varallisuudesta, sijasta valtahierarkiassa,

kunnioittamaan jokaisen yksityisyyttä.

Hän ei kertonut hoitajille - vaikka ei saanut penninkään korvausta omaishoidosta -,

muistaako hänen oma hoidokkinsa päivämäärän,

käyttääkö tämä ostoslistaa,

miten tämä kohtelee häntä,

onko perheessä varmasti kolme lämmintä ateriaa päivässä

väsyttääkö häntä.

Ollaan yhdenvertaisia byrokraattien kanssa. Mennään siis heidän kotiinsa besserwissereinä ja määräilijöinä tarkastamaan lämpimien aterioitten määrä ja monipuolisuus, ostoslistojen käyttö, siisteys, vaatehuolto jne jne jne.

0

Syypää ei ole sekään minulle rakas vanhus, joka oli vuodet lääkintälottana pahimmilla rintamilla eikä silti suostunut 90-vuotiaana vastaanottamaan viranomaisilta jeesausta,

• joka lapsesta asti auttoi pyytämättä jokaista kohdalle sattuvaa,
• joka kunnioitti ja kohteli rakasten jokaista,
• joka kertoi ihailleensa ja auttaneensa lapsesta asti vanhuksia,
• joka hoiti vanhempansa kotona loppuun asti, vaikka kävi päivisin raskaassa työssä,
• joka nukkui isänsä apuna toisessa hetekan puoliskossa voidakseen hoitaa öisinkin isäänsä, keuhkosyövän uhria,
• joka yritti tukahduttaa viimeistäkin verensyöksyä, sitä johon isä sitten tukehtui,
• joka hoiti nurkumatta puolisonsa loppuun saakka vaikka oli itse monisairas vanhus.

Hänen moraalillaan ei olisi pakotettu hauraita vanhuksia jonottamaan kaupungin toisella puolen pakkasessa toista tuntia pakkasessa rokotetta, joka sitten loppui,

• maristu julkisesti työn raskaudesta,
• nöyryytetty ja ohjastettu vanhuksia,
• levitetty somessa päivittäin useita pilakuvia vanhuksista rumina, ilkeinä, liian lihavina, liian laihoina, vanhanaikaisina, mauttomasti pukeutuvina, ahneina, kiusankappaleina,
• ylläpidetty ns. lääkärin etiikkaa, vaan hänellä olevaa lotan ja omaishoitajan etiikkaa.

Hän oli oppinut kunnioittamaan ja rakastamaan vanhaa,

• kantamaan tämän kassia,
• taluttamaan kadun yli,
• viemään ruokaa,
• kysymään miten voi auttaa,
• tekemään työnsä kiitollisena siitä,
• rintaleikkauksen jälkeen tulemaan päivittäin töihin 1½ tuntia aiemmin kuin muut jotta ehti tehdä hommansa, johon kuului myös kansioitten kurkottelua,
• olemaan neuvomatta ja väheksymättä ainoaakaan,
• kohtelemaan jokaista samoin välittämättä kenenkään asemasta, varallisuudesta, sijasta valtahierarkiassa,
• kunnioittamaan jokaisen yksityisyyttä.

Hän ei kertonut hoitajille - vaikka ei saanut penninkään korvausta omaishoidosta -,

• muistaako hänen oma hoidokkinsa päivämäärän,
• käyttääkö tämä ostoslistaa,
• miten tämä kohtelee häntä,
• onko perheessä varmasti kolme lämmintä ateriaa päivässä
• väsyttääkö häntä.

Ollaan yhdenvertaisia byrokraattien kanssa. Mennään siis heidän kotiinsa besserwissereinä ja määräilijöinä tarkastamaan lämpimien aterioitten määrä ja monipuolisuus, ostoslistojen käyttö, siisteys, vaatehuolto jne jne jne.

4 http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263408-vanhuksen-on-vaikea-ottaa-apua-syyttaa-paattaja-syytonta#comments Byrokratia Ihmisarvo Työuupumus Vanhukset vanhustenhoito Wed, 31 Oct 2018 00:36:30 +0000 Katriina Kajannes http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263408-vanhuksen-on-vaikea-ottaa-apua-syyttaa-paattaja-syytonta
Yle levittää pornoa ja esineellistää naisia http://ollistenlund.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259491-yle-levittaa-pornoa-ja-esineellistaa-naisia
Ylen moraalinen taso on saavuttanut uuden pohjakosketuksen. Uuden "dokumentin" Jalkojen välissä -sarjan haastatelluista naisista näytetään vain alastonta alapäätä. Miten Yle voi sallia tällaisen naisen esineellistämisen ja halventaa naisia tällä tavalla?

Yle rikkoo sekä Julkisen sanan neuvoston asettamaa journalistin ohjetta että omia ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettisiä periaatteita. Niiden mukaan jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Ohjelma, joka esittää ihmiset näyttämällä vain heidän alapäänsä on ihmisarvoa loukkaava ja halventava. Dokumentilla Yle viestittää, että naiset ovat tärkeitä vain alapäänsä tähden, muut seikat ovat toisarvoisia. On käsittämätöntä miten Yle voi sallia tällaisten ohjelmien esittämisen, jotka rikkovat selkeästi ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia.

Kaiken lisäksi ohjelma on myös lapsien nähtävillä Ylen Areenassa. Yle ei ajattele edes lasten kasvatusta ja hyvinvointia vaan työntää heidänkin eteen pornografista materiaalia, jota esitetään ”dokumenttina”, jonka mukaan naisia voidaan haastatella näyttämällä heistä vain alapää. Luulisi jo feministienkin nousevan tällaista vastaan, vaikka heidän närkästymisensä onkin usein aika valikoivaa.

Miksi Yle ei ota huomioon omia eettisiä periaatteitaan tai JSN:n ohjeita eettisyydestä? Ylen pitäisi tehdä eettisesti kestävää ohjelmatoimintaa ja valvoa lähettämäänsä materiaalia. Nyt ollaan menty pahasti metsään. Ylen rahoitusta on leikattava isolla kädellä välittömästi. Kiitos!

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/21/ylen-toimintaperiaatteet

17 http://ollistenlund.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259491-yle-levittaa-pornoa-ja-esineellistaa-naisia#comments Ihmisarvo Porno Yleisradio Tue, 14 Aug 2018 17:28:50 +0000 Olli Stenlund http://ollistenlund.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259491-yle-levittaa-pornoa-ja-esineellistaa-naisia
Rakas poikkeamaton ihminen! http://marjattalaiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257619-rakas-poikkeamaton-ihminen
Lämpimät terveiset täältä iloisten poikkeavuuksien viidakosta! Sinä ja minä emme tunne toisiamme, mutta haluaisin kovasti tutustua Sinuun. En tiedä, missä asut ja liikut toimissasi, enkä sitä olemmeko ehkä kohdanneetkin joskus, kenties montakin kertaa, minun hoksaamatta, että olet poikkeamaton. Sinuahan on vaikea erottaa väkijoukosta, koska olet poikkeamaton. Se on aika harmillinen juttu, sillä Sinähän olet ihmisen mitta, ja meitä kaikkia poikkeavia vertaillaan koko ajan juuri Sinuun. Eikö Sinun siis pitäisi olla selkeästi nähtävillä ja käytettävissä aina, kun joku haluaa tarkistaa oman poikkeavuustilanteensa – tai kenen tahansa toisen?

Poikkeamattomuuden jotkin piirteet ovat selkeästi heti havaittavissa, esimerkiksi vammattomuus ja rodullistamattomuus. Monia poikkeamattomuuksia taas ei voi huomata ennen lähempää tutustumista: esimerkiksi kielellinen poikkeamattomuus tai poikkeavuus paljastuu vasta puhekumppanin avatessa suunsa. Muita vasta keskinäisen kommunikoinnin yhteydessä paljastuvia poikkeamattomuuksia tai poikkeavuuksia ovat vaikkapa tolkullisuus, tuottavuus, tasa-arvonäkökulmaisuus ja perusturvallisuus.

Risteytyneisyyttä on ehdotettu suomenkieliseksi vastineeksi käsitteelle intersektionaalisuus. Ilmauksella tarkoitetaan sitä, että ihminen on aina kuin monien, joka suuntaan ristiin rastiin kulkevien janojen leikkauspisteessä. Jollakin janoista hän voi olla sen parhaassa päässä, jollain toisella huonoimmassa. Intersektionaalisuudesta puhutaan erityisesti feminismin ja sukupuolentutkimuksen piirissä käsiteltäessä erilaisia syrjinnän ja sorron muotoja sekä niiden yhteisvaikutusta. Huono-osaisuus kasautuu usein samoille ihmisille, jos on esimerkiksi tummaihoinen köyhä vammainen transmies.

Sinä olet tässä intersektiohäkkyrässä kaikilla olopisteesi lävistävillä viivoilla niiden sallitulla jaksolla, poikkeamattomuudessa, etkä missään suhteessa ääripäässä. Haluaisin tietää, miltä se tuntuu. Oletko puhtaasti onnellinen ja itsetietoinen moitteettomuudessasi? Vai ahdistaako Sinua vaara luisua jollain janalla sen poikkeamattoman vihreältä vyöhykkeeltä ulos, tulla yhdeksi meistä poikkeavista? Näinhän voisi käydä ykskaks työtapaturmassa tai auto-onnettomuudessa, jonka jälkeen joutuisit liikkumaan pyörätuolilla, tai jos kaveripiirisi hurahtaisi johonkin radikaaliin ismiin, kuten kaikki lajitoverimme koko maapallolla kattavaan ihmisoikeusajatteluun.

Omassa lapsuudessani ilmausta ”tolkun ihminen” käytettiin kuvaamaan henkilöä, joka ehkä toimi joskus vähän ei-toivottavasti, mutta kuitenkin ymmärsi pitää lakien ja hyvien tapojen noudattamista parempana kuin rikosten tekemistä ja huonosti käyttäytymistä. Tolkun ihminen siis vähintään pyrki pysyttelemään poissa lain väärältä puolelta, vaikka olisi sinne joskus horjahtanut. Tämän päivän Suomessa ”tolkun mies” on sellainen, joka on aina valmis unohtamaan kansainväliset ihmisoikeussopimukset, jos kokee poikkeamattomuutensa vähänkin uhatuksi jonkin epäsuomalaisen poikkeavuuden taholta. Sinä olet väistämättä tolkun ihminen, koska et ole poikkeava.

Edellä kuvasin sitä, kuinka lähtökohtaisen lainkuuliaisuuden arvostamisen intersektionaalisen jatkumon sallittu osuus on Suomen päättäjien toimissa ja kansan kollektiivisessa tajunnassa siirretty selvästi laittomuuden hyväksymisen suuntaan ja siis lyhennetty ihmisoikeuspäästään leimaamalla laista kiinni pitäminen silloinkin, kun siitä seuraa taloudellisia kustannuksia tai jonkin poikkeaman ilmaantumista elinpiiriin, paheksuttavaksi epäisänmaallisuudeksi. Ihmisarvon luovuttamattomuus on poistettu muiden kuin poikkeavimpien äärisuvakkihuorien mielestä siedettävältä osuudelta. Seksuaalioikeusjanan luvallinen pätkä taas on laajentunut kovasti samaan aikaan, ja epäheteroseksuaalisuuden mieltäminen osaksi ihmisen luontaista käyttäytymistä on saanut yleisessä tietoisuudessa kyseenalaistamattoman aseman, tässä tapauksessa äärikonservatiivifundamentalistiuskovaisia lukuun ottamatta. Katupukeutumiskoodi taitaa kohta suoda transvestiitille luvan kulkea julkisessa tilassa muulloinkin kuin Pride-viikolla.

Ymmärrän – tai ainakin yritän ymmärtää – ettet Sinä ehkä tahdo tulla esiin ja paljastua poikkeamattomaksi. Saatat kenties pelätä joutuvasi ikään kuin vastaavaan tilanteeseen kuin joku joltakin osin poikkeava, jos poikkeamattomuutesi tulee kanssaihmisten tietoon. Se on hyvin surullista. Sinullahan ei ole samaa mahdollisuutta kuin meillä poikkeavilla asettua huolettomasti elämään kaikenlaisten poikkeavuuksien sekamelskassa ja hyväksyä jokainen, joka ei vahingoita toisia ihmisiä, muita eläimiä eikä yhteistä elinympäristöämme.

Tervetuloa huomenna lauantaina 30. kesäkuuta 2018 mukaan Helsingi Pride-kulkueeseen ihan omana itsenäsi, kymmenien tuhansien toisiaan arvostavien marssijoiden ihmisoikeusjuhlassa ei varmasti pistä silmään, vaikka olisit kuinka poikkeamaton!

12 http://marjattalaiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257619-rakas-poikkeamaton-ihminen#comments Ihmisarvo Ihmisoikeussopimukset oikeudenmukaisuus Suomi YK Fri, 29 Jun 2018 18:50:45 +0000 Marjatta Laiho http://marjattalaiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257619-rakas-poikkeamaton-ihminen
Käyttöhuoneet huumeidenkäyttäjille ovat kokeilemisen arvoinen asia http://mirkavainikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257127-kayttohuoneet-huumeidenkayttajille-ovat-kokeilemisen-arvoinen-asia
Helsingin valtuutetun Kati Juvan aloitetta koskien huumeidenkäyttäjien turvallisia käyttötiloja käsitellään tänään Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Lautakunnan jälkeen asia siirtyy käsiteltäväksi Helsingin kaupunginhallitukseen ja Helsingin valtuustoon. Minusta käyttöhuonekokeilu olisi erittäin tervetullut uudistus.

Lisäarvon käyttöhuonekokeilu tuo huumekuolemien torjuntaan. Se tarjoaa mahdollisuuden myös vaikuttaa huumeiden käyttökulttuuriin ja huumeiden testaukseen. Huumeisiin kuollaan monesti nuorena. Jokainen huumekuolema on turha. Läheisten tuskaa huumekuolemien yhteydessä ei voi sanoin kuvata. Suru on pohjaton. Haasteen työhön tuo suomalainen huumeiden käyttökulttuuri, jossa päihteitä käytetään sekaisin ja käyttöön liittyviä seurauksia on vaikea arvioida.

Lainsäädännöllisesti ajattelen, että toiminta asettuu terveydenhuoltolainsäädännön piiriin nimenomaan hengenvaarallisen riippuvuussairauden hoidon näkökulmasta. Joka tapauksessa kokeilun toteuttaminen vaatii laaja-alaista viranomaisyhteistyötä ja sopimista toimintatavoista. Tässä uskon, että suomalaisella kahden raiteen huumepoliittisella linjalla löydetään kyllä tarvittavat ratkaisut.

Huumekuolemien vähentäminen ja vaikuttaminen huumeiden käyttökulttuuriin sosiaali- ja terveysneuvontatyöllä voi edistää myös toipumista, mikäli huumeita käyttävien ihmisten kanssa keskustellaan. Huumeiden käytön yhteydessä voi keskustella arkisista asioista ja haaveista. Moni nimittäin haaveilee "normaalista elämästä". Ammattilaisten on syytä tukea ihmisiä elämässä eteenpäin ja käyttöhuonekokeilu onkin syytä toteuttaa yhdistäen se sosiaali- ja terveysneuvonnan keinoin Helsingin päihdepsykiatrian toipumisorientoituneeseen viitekehykseen.

Aloite vastauksessa Helsingin viranomaiset näyttävät rohkeutensa uudistaa huumetyötä eturintamassa. Nyt haluan toivottaa Helsingin valtuutetuille rohkeutta kokeilla uusia toimintatapoja ja tehdä kauaskantoisia päätöksiä!

Lisätietoja:

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan esityslista, THL:n ja Poliisin lausunnot löytyvät tästä linkistä.

6 http://mirkavainikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257127-kayttohuoneet-huumeidenkayttajille-ovat-kokeilemisen-arvoinen-asia#comments Huumeet Huumekuolema Ihmisarvo Käyttöhuone Tue, 19 Jun 2018 07:45:37 +0000 Mirka Vainikka http://mirkavainikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257127-kayttohuoneet-huumeidenkayttajille-ovat-kokeilemisen-arvoinen-asia
Pyhät lehmät versus naisten ihmisarvo http://veksi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256393-pyhat-lehmat-versus-naisten-ihmisarvo
Noin 1.3 miljardin asukkaan Intiassa on yli 280 miljoonaa lehmää, jotka saavat liikkua vapaasti ja juuri kenenkään häiritsemättä myös suurimpien kaupunkien ydinkeskustoissa ja vilkkaimmilla liikenneväylillä. Lehmiä on Intiassa pidetty ikimuistoisista ajoista lähtien pyhinä eläiminä, joiden tappaminen on ehdottomasti kiellettyä.

Ihmisten käyttäytyminen on kaikkialla aika usein täysin käsittämätöntä. Niin myös Intiassa. Lehmät kävelevät maassa aivan vapaasti, kenenkään häiritsemättä, mutta kansakunnan naiset eivät voi sitä tehdä. Ristiriita on valtava, vaikka myönnänkin esimerkin hiukan ontuvan.

Miehet, olivatpa he sitten muslimeita, budhalaisia tai hinduja, luokittelevat naisensa, siinä sivussa myös äitinsä, tyttärensä, sisarensa ja rakastettunsa, alhaisempaan asemaan kuin kaikkialla käyskentelevät pyhät lehmät.

Kuitenkin kaikkein pyhintä pitäisi olla loukkaamaton ihmisarvo ja ihmiselämän kunnioittaminen.

5 http://veksi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256393-pyhat-lehmat-versus-naisten-ihmisarvo#comments Ihmisarvo Intia Syrjivät uskonnot Tue, 05 Jun 2018 16:37:46 +0000 Veikko Kärkkäinen http://veksi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256393-pyhat-lehmat-versus-naisten-ihmisarvo
Islam ei ole ihmisryhmä http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256149-islam-ei-ole-ihmisryhma
Viime aikoina olen keskusteluissa sekä kuullut että lukenut hämmentävän epäloogisia kommentteja koskien islamia ja ns. vihapuhetta, mitä se sitten tarkoittaakaan. Nämä kommentit ovat lähes poikkeuksetta länsimaisten ei-muslimien tuottamia, ja niissä tuomitaan tavalla tai toisella "islamin vastustaminen" tai ns. islamofobia.

Viimeisin oli tämänpäiväinen Ylen urheilu-uutinen jääkiekkovalmentaja Duane Smithista ja hänen "islamin vastaisesta" tviittailustaan.  https://yle.fi/urheilu/3-10232243

Jos kiireinen lukija noteeraa pelkän otsikon, ja jos tämäntapaisia viestejä "islamin vastustamisen" paheksuttavuudesta tulee paljon ja eri kanavia pitkin - kouluissa, harrastuspiireissä, mediassa, -ihmisten mieliin iskostuu länsimaiseen sanan- , mielipiteen- ja ajattelunvapauteen täysin sopimaton käsitys, että maailmassa on yksi aate / uskonto / poliittinen ideologia, jota jostain syystä ei saa vastustaa, ei, vaikka se sisältäisi räikeitä ihmisoikeusloukkauksia, joita kaikissa muissa tilanteissa ankarasti paheksuisimme.

Toimittajienkin tulisi muistaa, että islam ei ole ihminen, ei rotu, ei etninen ryhmä eikä minkäänlainen ihmisoikeuksien suojaa nauttiva tunteva olento, jolla olisi "ihmisarvo".

Sen sijaan muslimit ovat ihmisryhmä, ja heidän leimaamisensa negatiiviseen sävyyn pelkästään papereihin merkityn virallisen uskontonsa perusteella on tietenkin epäoikeudenmukaista. Muslimeiksi kutsutaan automaattisesti muslimivanhemmille syntyneitä lapsia, useimmiten muslimimaissa syntyneitä, joiden virallinen uskonto islam on, eikä heiltä itseltään ole koskaan kysytty, haluavatko he sitä vai eivät. Muslimeiksi siten kutsutaan myös niitä, jotka sisimmässään ovat agnostikkoja tai ateisteja, mutta eivät ymmärrettävistä syistä sano sitä ääneen. Koska juuri islam on se aate, joka pyhissä kirjoituksissaan määrää tällaisista ajatuksista kuolemanrangaistuksen.

Jos siis vaadimme, että emme saa puhua, toimia tai ajatella "islamin vastaisesti", me hiljaa myönnämme, että kuolemanrangaistus noille ei-niin-uskoville muslimeille olisi ihan oikein. Muunlainen ajattelu on "islamin vastaista"! Vastaavalla hymistelyllä siunaamme myös naisten ja miesten lähtökohtaisesti erilaisen oikeudellisen aseman, homoseksuaalisuuden ankaran kiellon, rajoitukset puolison valintaan, alaikäisten naittamisen ja niin edelleen. Jos mieliimme pääsee esim. median kautta pesiytymään käsitys, että "islamin vastaisuus" on jotenkin lähtökohtaisesti väärin, emme voi tehokkaasti suojella maahanmuuttajanaisia tai -lapsia kaikissa niissä tapauksissa, joissa suojelua tarvittaisiin.

Sanoilla, erityisesti auktoriteettiasemassa olevien käytössä olevilla sanoilla, on siis suuri merkitys ajatteluumme. Vähintä mitä auktoriteettiasemassa olevalta sanankäyttäjältä voi vaatia, on se, että erotetaan nyt vihdoin sana "muslimit" sanasta "islam" ja lakataan käyttämästä missään yhteydessä poliittista sanahirviötä "islamofobia" tai millään muullakaan tavalla tuomitsemasta "islamin vastaisuutta". Jos Raamattu voidaan heittää lattialle, se on voitava tehdä myös Koraanille - ei kirjalla ole minkäänlaista "ihmisarvoa".

Ja mitä tulee alussa olevaan Ylen uutiseen, kyseisen valmentajan tviitit tosiaan olivat tökeröitä. Mutta ei siksi, että ne olivat "islamin vastaisia", vaan siksi, että ne olivat kirosanoineen karkeita, aggressiivisia ja alatyylisiä, jollaisia urheilumaailma tuskin kaipaa.

27 http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256149-islam-ei-ole-ihmisryhma#comments Ihmisarvo Ihmisoikeudet Islam Islamofobia Rasismi Thu, 31 May 2018 13:59:00 +0000 Tuula Komsi http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256149-islam-ei-ole-ihmisryhma
Miten ratkaistaisiin sairaiden ja vanhusten tuoma rasitus sote-palveluille? http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254494-miten-ratkaistaisiin-sairaiden-ja-vanhusten-tuoma-rasitus-sote-palveluille
Ylen eilinen otsikko "Tutkimus: Eläkeläinen rasittaa sosiaali- ja terveyspalveluja vuodessa 6 500 euron arvosta – vain runsas kymmenys siitä maksetaan omasta pussista" https://yle.fi/uutiset/3-10177003 hämmensi. Eläkeläiset siis rasittavat terveyspalveluitamme. Jutusta kävi ilmi, että myös sairaat rasittavat terveyspalveluitamme, ja erityisen sairaat ja kaikkein iäkkäimmät sairaat kaikkein eniten. Tämä on tietenkin ongelma. Sote-palvelut eivät aiheuttaisi mitään kustannuksia terveelle enemmistölle, jos vaan ei olisi niitä vanhoja ja sairaita, joita jutussa käsitellyssä tutkimuksessa myös nimitettiin "vähemmistöksi". Enemmistö siis on terveempiä ja joutuu kustantamaan sairaampien hoitokuluja! Kuka olisi uskonut?!

Mutta onko kellään ratkaisuesitystä tähän "ongelmaan"?

1700-luvulla kirjailija Jonathan Swift kyllästyi aikansa keskusteluun oman maansa köyhistä, ja täräytti keskusteluun oman satiirinsa "A modest proposal", jossa hän "ratkaisi" ongelman. Köyhien perheitten lapsia voitaisiin hänen pamflettinsa mukaan alkaa paistamaan päivälliseksi, niin päästäisiin eroon sekä köyhistä että nälästä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vaatimaton_ehdotus,_joka_est%C3%A4isi_Irlannin_lapsia_olemasta_taakaksi_vanhemmilleen_tai_maalleen

Ehdotus herätti paheksuntaa, koska sen satiiriluonnetta ei ymmärretty.

Jos tekisimme Swiftin tyyliin satiirisen ratkaisuesityksen, millä pääsisimme sote-palveluitamme rasittavista sairaista ja vanhuksista, pelkään, ettei sitäkään ymmärrettäisi satiiriksi. En ole varma ymmärtäisinkö itsekään. Nimittäin luettuani tuon Ylen otsikon (joskin sittemmin hätäpäissään korjaillun) vanhusten ja sairaitten tuomasta "rasituksesta", pahoin pelkään, että satiiriksi ehkä tarkoitettu ratkaisuluonnos olisi niin suoraa jatkumoa tuosta Ylen uutisoinnista, tuosta tutkimuksesta ja sen takana olevasta logiikasta, että satiirikynnys ei enää ylittyisi.

Ja nyt alkaa olla viimeinen hetki tyrmistyä. Sitten kun iso terveysbisnes pyörähtää sote-uudistuksen myötä toden teolla käyntiin, taitaa olla myöhäistä kauhistella enää.

12 http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254494-miten-ratkaistaisiin-sairaiden-ja-vanhusten-tuoma-rasitus-sote-palveluille#comments Eutanasiakeskustelu Ihmisarvo Ihmisarvoa ei mitata rahassa Sote-uudistus Fri, 27 Apr 2018 10:55:26 +0000 Tuula Komsi http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254494-miten-ratkaistaisiin-sairaiden-ja-vanhusten-tuoma-rasitus-sote-palveluille